TuruxinTapaamiset2005

Turuxin tapaamiset

Järjestämme kuukausittaisia tapaamisia säännöllisesti joka kuukauden toisena tiistaina klo 18:00 alkaen. Yleensä kokoonnumme Turku-salissa. Mikäli tiedämme etukäteen olevamme muualla, se merkitään tapaamisen tietoihin alla olevassa listassa.

Tapaamiset ovat kaikille avoimia ja niistä laaditaan jälkikäteen raportti sivuillemme. Viime aikoina ohjelmassa on ollut lähinnä vapaamuotoista keskustelua tai erilaisten projektien edistämistä, mutta järjestämme toisinaan myös esityksiä vapaisiin ohjelmistoihin liittyvistä aiheista. Esityksistä pyrimme kertomaan tällä sivulla niiden tason ennen tapaamista käyttäen luokittelua aloittelija/perus/kokenut (listassa / / ). Taso kertoo lähinnä kuulijalle suositellun minimitietämyksen esityksen aihepiiristä ja on ohjeellinen. Ideoita tulevien esitysten aiheiksi keräämme sivulle EsitysIdeat.

Pyrimme laatimaan jokaisesta tapaamisesta raportin. Nämä pyritään laatimaan mahdollisimman pian tapaamisen jälkeen, mutta tällä hetkellä niitä uupuu etenkin vuosilta 2005 ja 2006. Nämä pyritään kirjoittamaan kun Terolla on siihen aikaa, mutta niitä ei pidetä kovin suurena prioriteettina.

Pidetyt tapaamiset

Vanhojen tapaamistemme raportit löytyvät klikkaamalla päivämääriä.

2003 - 2004 - 2005 - 2006 - 2007 - 2008 - 2009

Tapaamiset 2005

Pvm Esitys Vaativuustaso Esittäjä Muuta
21.01.2005 Ei esitystä
18.02.2005 Ei esitystä AOP-keskustelu FLUGin edustajien kanssa
18.03.2005 Turuxi 2003-2005 Tero Kuusela TODO: Raportti
16.04.2005 Avoimien ohjelmien päivä 2005
20.05.2005 EI PIDETTY (vain 1 paikalla)
17.06.2005 Ei esitystä TODO: Raportti
15.07.2005 EI PIDETTY (DebConf5 vei väen Espooseen)
19.08.2005 Linux ja audio Tuomas Helin TODO: Raportti
16.09.2005 (Windows vs Linux) () (Markus Åkerman) PERUTTU
21.10.2005 (Windows vs Linux) () (Markus Åkerman) Esitys peruuntui, TODO: Raportti
18.11.2005 Bugiraportointi Tommi Virtanen TODO: Raportti
16.12.2005 TODO: Raportti
Luokat: