TuruxinTapaamiset2006
Turuxin tapaamiset
Järjestämme kuukausittaisia tapaamisia säännöllisesti joka kuukauden toisena tiistaina klo 18:00 alkaen. Yleensä kokoonnumme Turku-salissa. Mikäli tiedämme etukäteen olevamme muualla, se merkitään tapaamisen tietoihin alla olevassa listassa.
Tapaamiset ovat kaikille avoimia ja niistä laaditaan jälkikäteen raportti sivuillemme. Viime aikoina ohjelmassa on ollut lähinnä vapaamuotoista keskustelua tai erilaisten projektien edistämistä, mutta järjestämme toisinaan myös esityksiä vapaisiin ohjelmistoihin liittyvistä aiheista. Esityksistä pyrimme kertomaan tällä sivulla niiden tason ennen tapaamista käyttäen luokittelua aloittelija/perus/kokenut (listassa / / ). Taso kertoo lähinnä kuulijalle suositellun minimitietämyksen esityksen aihepiiristä ja on ohjeellinen. Ideoita tulevien esitysten aiheiksi keräämme sivulle EsitysIdeat.
Pyrimme laatimaan jokaisesta tapaamisesta raportin. Nämä pyritään laatimaan mahdollisimman pian tapaamisen jälkeen, mutta tällä hetkellä niitä uupuu etenkin vuosilta 2005 ja 2006. Nämä pyritään kirjoittamaan kun Terolla on siihen aikaa, mutta niitä ei pidetä kovin suurena prioriteettina.
Pidetyt tapaamiset
Vanhojen tapaamistemme raportit löytyvät klikkaamalla päivämääriä.
2003 - 2004 - 2005 - 2006 - 2007 - 2008 - 2009
Aiemmat tapaamiset tänä vuonna
Pvm | Esitys | Vaativuustaso | Esittäjä | Muuta |
---|---|---|---|---|
20.01.2006 | Turuxin webbisivujen nykytila (alustus) | Tero Kuusela | Työpaja: Turuxin webbisivujen kehittäminen | |
17.02.2006 | TODO: Raportti | |||
17.03.2006 | sis. virallisen kokouksen, TODO: raportti | |||
21.04.2006 | L-A, Turuxi ja Palatsi | Tero Kuusela | Jäähyväiset Palatsille! - PERUTTU (vain 1 osallistuja) | |
13.06.2006 | TODO: Raportti | |||
14.07.2006 | Hauskanpitoa ohjatusti | Tero Kuusela | Ulkotapaaminen Kupittaan puistossa | |
08.08.2006 | ||||
12.09.2006 | TODO: Raportti | |||
10.10.2006 | TODO: Raportti | |||
14.11.2006 | TODO: Raportti | |||
12.12.2006 | Joulukuun nyyttikestit. TODO: Raportti |